Yritysesittely

Jyvä & Kipinä on 2007 Keravalle perustettu luomukauppa ja -kahvila. Idea luomukaupan perustamiselle syntyi yrittäjän omasta tarpeesta; havainnosta, että luomu-ekokaupan palveluja ei seuduilta löytynyt, ja isosta kaupungista piti pesupähkinätkin erikseen käydä hakemassa.

Pienestä se alkoi, mutta kysynnän kasvaessa myös valikoima on kasvanut melkoisesti. Tuotevalikoiman pääpaino on luomu- ja Reilun kaupan tuotteilla, ekologisilla pesuaineilla ja -hygieniatuotteilla, sekä laadukkailla kahvilajuomilla ja mm. luomupirtelöillä. Jyvä & Kipinästä saa myös Quantum Touch -energiahoitoa.

Jyvä & Kipinällä on myös joitakin omia tuotteita, mm. Rurik Rönnbergin omin käsin veistämät tontut ja kollit, Jyvä & Kipinän kustantama Rurik Rönnbergin esikoisteos Rurik -Lakeuden legenda, sekä kestävän kehityksen periaatteella valmistettuja kierrätyskangaskasseja.

Kesällä 2009 Jyvä & Kipinä laajensi toimintansa myös Järvenpäähän, pieni kauppa monipuolisella luomutuotevalikoimalla sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, kävelykadulla. Oletko jo tutustunut liikkeeseen?

Jyvä & Kipinä, luomukauppa juuri sinua varten! Tervetuloa mukaan, löytöretkelle luomumaailman aarteisiin! :)




JYVÄ & KIPINÄ | puh. 050 913 7777 (Kerava) ja 050 301 3877 (Järvenpää) | palaute@jyva.net
Web design: Morgana Designs | http://www.morganadesigns.fi